Miksi mennä metsään

Reilu viikko sitten kävimme laittamassa mökin talvikuntoon. Mökki ei ole pelkästään meidän vaan Armastuksen puolelta perikunnan. Mökki on soveltuu vain kesäkäyttöön ja on hyvin pieni, mutta meistä aivan ihana paikka kesäisin. Parasta mökissä on se, että se sijaitsee merenrannalla, tosin 80 rappusta rannasta ylöspäin :). Toinen hyvä asia on se, että meiltä kotipihalta on vain 76 kilometriä mökille. Talvellakin voi käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa.

Yleensä emme ole yötä enää lokakuussa, mutta nyt olimme yhden yön, koska Armastus halusi tehdä linnunpönttöjä :). Sillä aikaa kun Armastus sorvasi niitä pönttöjä, minä päätin lähteä katsomaan löytyisikö suppilovahveroita. Mökin lähellä on paikka, josta yleensä löytyy hyvin suppilovahveroita. Usein jopa niin paljon, että kaikkea ei jaksa edes kerätä. Mutta tänä syksynä ei suppiloita näkynyt. Onneksi oli ottanut mukaan pikkukamerani Nikon Coolpixin, joten sienestys muuttui kuvaamiskesi. Joten tässä on muutamia kuvia metsästä. 

Luin jostain joku aika sitten (olisiko ollut Hesari) jutun, että liikkuminen metsässä tekee hyvää terveydelle. Ja uskon siihen todellakin vaikka puita ei halaisikaan eikä niitä sieniäkään löytyisi, niin metsäsässä liikkuminen antaa paljon.

Peurat ja hirvet ovat ajan saatossa tehneet hyvät polut metsään.

Viime vuosina mökin lähimetsään on ilmestynyt yhä enemmän ja enemmän luppoa (lat. Bryoria fuscescens). Se on hyvä asia, koska luppo, joka on pensasjäkälä, on erittäin herkkä ilmansaateille. Metsässä siis ilma on puhdistunut niiden vuosien aikana, joita olemme mökillä viettäneet.

Olisi mielenkiintoista tietää mikä ötökkä on syönyt tuollaisen kuvion koivunlehteen

Nämä suppilovahverot jätin metsään, kun ei niistä kuitenkaan olisi ateriaa saanut aikaiseksi.

Kosteus oli tiivistynyt pisaroiksi hämähäkin verkkoon

Kovin ahkera Armastus oli ollut metsäretkeni aikana. Monta uutta kotia oli valmistunut linnuille. (Kuva on Armastuksen ottama kännykällä). Mökin pihapiirissä kesäisin pyörii talitiaisia, sinitiaisia, peippoja, kirjosieppoja, närhiä, käpytikkoja, mustarastaita sekä räkättirastaita. Joskus on näkynyt myös kuusitiaisia, töyhtötiaisia, puukiipijöitä, palokärkiä, hiiripöllöjä ja joku pikku haukka. Vaikkakaan ei ihan pihapiirissä, niin muutamana vuonna olemme nyt ihailleet merikotkaperheen liitelyä mökin yläpuolella. Lähistöllä ilmeisesti pesii marikotkapariskunta ja he ovat onnituneet kasvattamaan ainakin yhden poikasen jo useampana kesänä.

       

Toivotavasti hyvät syyskelit jatkuvat vielä pitkään.

Oikein hyvää ja kaunista loppuviikkoa ja  pyhäinpäivää kaikille. 

Tuulisella rannalla

Meillä oli tarkoitus snorklailla Kreetalla, mutta ei ihan onnistunut niin kuin toivottiin. Minä ehdin kerran mereen ja Armastus pari kertaa, mutta sitten tuulet alkoivat puhaltaa eikä mereen ollut menemistä. Paitsi, että Armastus yritti, mutta rantavahti käski tulla pois merestä.

Ensimmäisenä iltana meri oli vielä rauhallinen

Meidän hotellin rannalta vähän matkan päässä oli Iardonis-joki, jossa vesi oli alkuviikosta vielä aivan kirkasta, mutta loppuviikosta se oli muuttunut jo ruskehtavaksi, mutta se vesi oli todella kylmää. Joen alajuoksulla vuorilta tuleva makea vesi sekoittui meren aaltojen tuomaan suolaiseen veteen.

Ágioi Theódoroi on Kreikan pienin saari ja se on luonnonsuojelualuetta eikä sinne saa rantautua. Saarella on runsas linnusto sekä kri-kri-vuohia. Saaren edustalla on noin kuudessa metrissä toisen maailman sodan aikainen saksalainen lentokone, jota meidän piti käydä katsomassa, mutta jäi nyt siis tekemättä.

Tässä olikin sitten meidän reissu. Matka oli kyllä onnistunut, vaikka kaikkea ei pystynytkään tekemään, mitä oli suunnitellut. Todennäköisesti lomailemme toistekin Kreetalla, jäihän meiltä saaren itäpuoli kokonaan näkemättä.

Oikein aurinkoista lokakuun loppua kaikille!

Hiljainen on kylätie

Parina päivänä meillä oli vuokrattuna auto ja kiertelimme Länsi- ja Keski-Kreetalla. Maisemat oli todella upeat. Valitettavasti ei tullut kirjoitettua aina ylös, missä pysähtyi. Ainut ongelma autoilussa on se, että maisemat ovat niin upeita, että tulee pysähdeltyä melko usein kuvaamaan ja siten aika menee todella nopeasti eikä ehdikkään nähdä kaikkea sitä mitä oli suunnitellut. Mutta toisaalta ei se haitannut kumpaakaan meistä, koska sillä kuitenkin tuli nähtyä niin paljon. 

Molempina päivinä oli hyvin rauhallista ajella, ei ollut juurikaan vastaantulijoita tai edessä ajavia. Mutta tiet olivat kyllä mutkaisia, mutta onneksi Armastus on niin hyvä ajaja, joten kyydissä ei pelottanut ollenkaan. 

Tämä kotkakuva ei ole kovin hyvä, mutta oli todella upea seurata hänen liitoaan taivaalla

Kyllä kissat tietää milloin on hyvää ruokaa tarjolla. Nämä halusivat jakaa meidän makkara-aterian.

Paleohoran kaupunki Kreetan etelärannikolla

Ilmeisesti ajalla ei ole niin väliä, kun kirkon molemmat kellot on eri ajassa, eikä kumpikaan ollut siinä oikeassa

Amarin laaksoa

Idavuoren huippu pilvessä

Kreetalla oli helppo pysähtyä ottamaan kuvia, koska teiden varsilla oli runsaasti paikkoja, joihin oli helppo parkkeerata. Lisäksi pikkukyliä oli kylä kylän vieressä ja aina löytyi jokin ravintola tai kahvila, jonka edessä pystyi parkkeeraamaan. Lisäksi oli helppo seurata kartalta missä mennään, kun aina kylään saavuttaessa oli kylän nimi. 

Oikein aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!