sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pintaa syvemmälle

Me Armastuksen kanssa olemme mielestämme "sunnuntaisukeltajia". Käymme vain kerran vuodessa sukeltamassa. Silloinkin tärkeitä "vaatimuksia" ovat lämmin vesi sekä hyvä näkyvyys. Myös hyvä sukelluskeskus, jossa on ammattitaitoiset oppaat ovat tärkeitä. Tämä reissumme oli ensimmäinen matkamme Meksikoon ja Cozumelille. Kun päätimme, että lähdemme Cozumelille sukeltamaan, alkoi hyvän sukelluskeskuksen etsiminen netistä. Päädyimme Babieca Dive Centeriin, jota kehuttiin aika monessa paikassa. Kehujen mukaan keskuksella on hyvät oppaat ja sukellusryhmät ovat pieniä myös heillä on käytössään nopeat veneet, joilla pääsee nopeasti sukelluskohteisiin. Lisäksi tämä sukelluskeskus oli El Cid la Ceiba -hotellin yhteydessä. Ja kun hotellikin vaikutti sellaiselta, jossa voisi viettää 12 päivää, joten tuli valittua sekä sukelluskeskus ja hotelli.

Aamusta sukelluskeskus oli vielä ihan hiljainen.

Jukatanin niemimaalta alkava koralliriuttojen muodostelma, joka jatkuu Guatemalaan asti on maailman toiseksi suurin yhtenäinen koralliriutta. suurin on Australian Great Barrier Reef. Cozumelin sukelluskohteita kehutaan usein ja ne löytyvät useista sukellusoppaista "must to dive" -paikkoina.
Valokuvat on otettu useammalla sukelluksella Canon Power Shot G9:llä. johon on kotelo. Valitettavasti vaan kalat ei oikein halua tehdä yhteistyötä ja useammat kuvat on otettu melko kaukaa ja sävy on aika sinen, koska kameran salama ei kanna tarpeeksi. Lisäksi Cozumelilla on melko voimakkaita virtauksia, joka myös aiheutti hankaluuksia kuvaamiseen. Vedessä oli myös runsaasti pieneloitä, joten vesi oli ajoittain aika sameaa. Kaikkien kalojen nimiä emme valitettavasti tiedä edes englanniksi. Seuraavassa postauksessa on sitten kuvia koralleista.









Keisarikalojen sukuun kuuluva
Pieni perhoskala ja pieni meriahven piiloutuivat
Urospuolinen french angelfish (pomacanthus paru)
Naaraspuolinen french angelfish
Tässä kuvassa on velhokala eli kivikala (Synanceia verrucosa)
Great barracuda (Sphyraena barracuda) on yksinäinen matkaaja
Tämä kala kuuluu perhoskalojen heimoon
Tämän sinisen kala kuuluu kirurgikalojen heimoon
Caribbean lobster (Metanephrops binghami)
Karettikilpikonna (Eretmochelys imbricata)
Joukko napsijoita
Lisää napsijoita
Tämäkin kala kuuluu keisarikalojen heimoon
Tämä vihreä mureena (Gymnothorax funebris) ei pitänyt valokuvaamisesta
Myöskään tämä mureena ei pitänyt siitä, että häntä häirittiin
Tämä konnakalojen heimoon kuuluva yksilö pysyi visusti kolossaan
Tällä meriahvenella (Serranidae) oli pituutta metrin verran
Tämä punainen meriahven oli huomattavsti pienempi
Viiksihai pariskunta (Ginglymostomatidae) lepäili korallien suojassa
Remora oli tiukasti kiinni hain selässä
Kerrankin samassa kuvassa veden alla, kiitos sukellusoppaamme

Teimme 12 sukellusta kuuden päivän aikana ja ne olivat todella hyviä sukelluksia. Rymämme oli pieni joka kerta kolmesta seitsemään sukeltajaan sekä opas. Pari sukellusta tehtiin 30 metrissä, muut hiukan yli tai alle 20 metrissä. Vesi oli koko ajan +27-+28 asteista, joten tropiikkipuvulla tarkeni vaikka useimmat sukellukset oli yli tunnin kestäviä. Sukellusten välillä meille tarjottiin hedelmiä sekä leivonnaisia ja vettä. Lisäksi veneessä oli jokaiselle isot pyyhkeet, joihin pystyi kietoutumaan venematkan ajaksi, ettei tullut kylmä. 

Paljon mielenkiintoista tuli nähtyä. Viimeisenä päivänä, jolloin emme enään ottaneet kameraa mukaan, näimme kotkarauskun, jota emme olleet aiemmin nähneet. Oli todella upea ilmestys, kun lipui yläpuolellamme. Virtaukset olivat välillä todella voimakkaita ja viimeisinä päivinä virtaukset muuttivat suuntaa koko ajan. Aivan viimeinen sukellus meni täysin siksakkia tehdessä, jopa meidän opas oli ihmeissään, kun piti muuttaa suuntaa vähän väliä.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa!


8 kommenttia:

  1. CurryKaneli,mielenkiintoinen vedenalainen maailma asukkaineen. Kerropa joskus, miten sai alkunsa tämä harrastus Sinulla ja puolisollasi. Näin aivan ummikon mielestä huikean syvällä olette käyneet kalojen valtakunnassa. Ei kai hai yrittänyt haukata?Yksi piilokuva oli joukossa. Se, missä sanoit velhokalan olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stadin Friidu. Ei hai yrittänyt haukata. Noi syvyydet on tällaisen tavallisen sukeltajan syvyyksiä. Syvemmälle sukeltaessa pitää olla enemmän kokemusta, koulutusta ja hieman erilaiset laitteet.

      Poista
  2. Wau, mitä väriloistoa ja fiilistä. Huikean hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Onpa mahtavat kuvat,veden alaista maailmaa:)

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavia kuvia! Kiitos, että saimme nähdä nämä. :-)

    Itse vähän pelkään isoja kaloja, ja siitä tulikin mieleen, että eivätkö nuo kalat ole koskaan millään lailla vaarallisia sukeltajalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Harvoin nuo kalat kimppuun käy, jos ei kauheasti niitä ärsytä. Tosin tuo velhokala on myrkyllinen. Sen selässä on myrkkypiikkejä joiden myrkky voi tappaa ihmisen. Velhokala maastoutuu todella hyvin, joten vahingossa voi itsensä satuttaa.

      Poista