lauantai 13. kesäkuuta 2015

Broileri-chorizopiirakka

Hesasarin torstailiitteessä oli jokunen aika sitten muutama suolaisen piirakan ohje. Valitettavasti en laittanut ylös sitä, kuka ohjeet oli suunnitellut. Olen hieman muuttanut ohjetta, jotta se sopii omaan gluteenittomaan ruokavaliooni. Ohjeessa on myös neuvottu käyttämään maustamattomia broilerin reisi-koipipaloja, mutta koska meillä oli jäänyt muutama broilerin grillattu koipi, niin käytin lihan niistä. 

Pohja:
150 g voita
1,5 dl kikhernejauhoja
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl suolaa
2 kananmunaa

Täyte:
2 isoa paprikaa
4-6 broilerin koipea kypsennettynä
100 g chorizomakkaraa
2 dl emmentalraastetta
1½ dl kermaa
1½ dl maitoa
3 kananmunaa
½ tl suolaa

Aloita piirakan tekeminen lohkomalla ja paahtamalla paprikat uusissa 250 asteessa kunnes niiden kuori on paahtunut mustille pilkuille. Laita paprikat muovipussiin höyrystymään. Kun ne ovat jäähtyneet, poista niistä kuori ja pilko ne sopiviksi paloiksi.

Pohjaa varten nypi jauhot, voi ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmunat. Alkuperäisessä ohjeessa oli 4 dl vehnäjauhoja ja yksi kananmuna, mutta kikhernejauhot ovat hieman tuhdimpia, joten sen takia tarvitiin kaksi kananmunaa. Alkuperäisessä ohjeessa taikina neuvotaan kaulitsemaan, mutta tällä minun ohjeella kaulitseminen ei onnistunut vaan painelin taikinan jauhoitettuun vuokaan. Tämän jälkeen peitä taikina foliolla ja päälle esim. kuivattuja herneitä ja paista pohjaa 170-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tämän jälkeen voitele pohja kanamunalla ja paista vielä noin viisi minuuttia, niin pohja saa kauniin värin.

Kun pohja on paistumassa, niin pilko broilerinliha palasiksi, chorizomakkara pieniksi paloiksi ja yhdistä kaikki täyteen ainekset tasaiseksi massaksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista 175-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Anna vetäytyä hieman ennen tarjoilua. 


Olin tehnyt piirakan valmiiksi kotona ja otimme sen mukaan mökille, jotta ei tarvinnut heti mökille saavuttua alkaa tekemään ruokaa. Piirakka maistui todella hyvältä pienen salaatin kera ja on todella täyttävä.

Tänään saimmekin nauttia auringosta, harmi vaan, että huomenna jo taas viilenee, mutta eiköhän se kuitenkin pian tule oikein lämmin kesä, toivottavasti. 

8 kommenttia:

  1. Näyttääpä tosiaan hyvälle, ihanan kuohkeaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää:)

    VastaaPoista
  3. Voi nam, näyttää herkulliselta =D.

    VastaaPoista
  4. Ooh, kiitos ohjeesta! Herkulliselta näyttää! Tätä voisi kokeilla juhannuksena, kun on sopivasti kikhernejauhojakin, jotka pitäisi käyttää pois. :-) Tosin gluteenittomien jauhojen tilalla saattaisin käyttää gluteenillisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella hyvää ja täyttävää. Ja jos jää grillista niitä kanoja tai grillattuja paprikoita, niin sitten nekin saa käyttetyä pois :)

      Poista