sunnuntai 23. elokuuta 2015

Bengtskär

Meidän on pitänyt jo monena vuonna käydä Bengskärillä ja tänä kesänä saimme aikaiseksi lähteä retkelle. Mukana oli pari ystäväämme, jotka myös olivat miettineet jo pidempään Bengtskär -retkeä. Matkaan lähdimme mökiltämme ja keli oli todella kaunis. Valitettavasti vaan perille päästyämme alkoi tulla sade kuuroja, mutta ei se niin kamalasti haitannut.

Bengtskär on Pohjoismaiden korkein majakka, 52 metriä merenpinnan yläpuolella ja se on rakennettu 1906 ja se sijaitsee 25 kilometriä Hangosta lounaaseen. Bengtskärin majakan rakentamiseen käytetty graniitti on sen omalta luodolta. Bengtskär on avattu matkailulle 1995 ja vuonna 2000 sen osti Turun yliopistosäätiö. 

Kesäkaudella Bengskärille pääsee maksullisilla laivavuoroilla Hangosta, Kasnäsistä sekä Rosalasta. Omallakin veneellä voi Bengskärin mennä. Maihinnousu maksaa 8€/henkilö. 

Me matkasimme m/s Summersea:llä Bengtskärille. Reissu maksoi 58€, sisältäen erittäin hyvän ja maittavan lohikeittolounaan ja hyvän oppaan kertomus Bengtskärin taistelusta 26.7.1941, jolloin venäläiset yrittivät vallata Bengtskärin onnistumatta siinä kuitenkaan. Lisäksi hintaan sisältyi maihinnousun hinta.













Bengtskärin huipulle vie 252 rappusta sekä noin 20 metallista porrasta, joista osa on oikeastaan pelkkä tikapuuta.



Ikkunasyvennyksiin oli laitettu vanhoja työkaluja, joita on löytynyt majakalta.


Huipulta oli todella hienot näköalat, mutta koska siellä ei ollut kovin paljon tilaa, niin kuvaaminen jäi melko vähiin.



Majakan sisällä on sisustettuna pari huonetta, niin kuin ne olivat silloin kun saarella asui majakanvartijat perheineen.









Majakan sauna on yöpyjien käytössä







Koska saarella ei kasva puita, on saunapuut tuotava muualta.

Luodon kallioon on hakattu siellä vierailleidenn nimiä sekä tämä Lotan kuva.



Lisää majakasta voit lukea täältä.

Valitettavasti sää oli pilvinen ja sateinen vierailumme aikana, mutta mielenkiintoinen paikka Bengtskär on ja siellä kannattaa kyllä vierailla.

Oikein hyvää ja kaunista alkavaa viikkoa kailille.

12 kommenttia:

  1. Tuonne minäkin haluaisin! Ihania kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Oi, Bengtskär on aivan ihana paikka. Olen käynyt siellä monta vuotta sitten ja haluaisin uudelleen. Omalla veneellä voi todella mennä kanssa, mutta kelin tulee olla hyvä, sillä muuten on kuulema rantautumisen kanssa haasteita =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on ihana. Omalla veneellä ei voi kiinnittyä laituriin vaan sinne avomerenpuolelle kallioon ja jos sieltä suunnasta tuulee, niin rantautuminen on todellakin varmasti vaikeaa.

      Poista
  3. Kiva vinkki, kiitos!
    Näyttää aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :). Paikka on todellakin käymisen arvoinen.

      Poista
  4. Kuvia katsellessa mielenkiinto tähän paikkaan heräsi, kauniita kuvia olit saanut otettua. Laitoin sinulle muuten haastetta blogissani, onko kiinnostusta ottaa se vastaan ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :). Otan vastaan haasteen, mutta vastaamiseen menee nyt hieman aikaa. Aikataulut ovat taas hieman haastavat :).

      Poista
  5. Olipa hieno kertomus matkastanne! Ja kuvatkin ovat upeita. Nuo vanhaan malliin sisustetut huoneet ovat ihania. Tahtoo tuonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Siispä Bengtskär listalle, jossa pitää käydä :).

      Poista
  6. Ihania kuvia ja kiva kertomus Bengtskäristä. Vaikka olemme meriillä kulkeneet, niin tuolla ei olla käyty, monesti ollut mielessä mennä. Tänä kesänä ihailimme Örön saarelta komeaa Bengtskärin majakkaa. Se näkyi hyvin sinne, oli kirkas sää. Matkaa kuitenkin 13 km.
    Ehkäpä ensi kesänä on Bengtskär vuorossa. Kiitos hienosta tarinasta!
    Hyvää syksyistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, Bengstskär oli kyllä mielenkiintoinen paikka. Kannattaa ehdottomasti käydä.

      Poista