tiistai 1. lokakuuta 2013

Santorini; osa 1


Vietimme syksyn lomaviikon Santorinilla. Sää oli mitä parhain ja aurinkoisin. Tosin parina ensimmäisenä päivänä tuuli voimakkaasti, mutta loman loppua kohti tyyntyi. Lämpötila oli päivisin päälle +25 astetta.
 
Hotelimme Aegean Plaza Hotel Kamenissa oli siisti ja hyvin rauhallinen. Asiakkaista suurin osa oli englantilaisia, joukossa hollantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Huoneemme vastasi hyvin Apollomatkojen kuvausta. Koska hotellimme sijaitsi vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä lentokentältä, niin lentokoneet joko laskeutuivat tai nousivat hotellimme yltä. Onneksi koneita lensi vain aamu kuuden ja ilta kymmenen välillä harvakseltaan, joten sekään ei juuri häirinnyt.
 
 

 
 
Tälläinenkin taideteos oli
maalattu huoneen seinälle
Taulu huoneen seinällä





Bougainville (Ihmeköynnös) reunusti parvekettamme
 
Ja tuli myös parvekkeen sisäpuolelle
Isomman uima-altaan vieressä oli lasten allas ja taustalla hotellin ravintolan terassi
 
 


Toinen uima-allas
Ihastuin kovasti saareen. Ruoka oli hyvää ja ihmiset todella ystävällisiä. Emme ole matkustelleet Kreikassa juuri lainkaan. Armastus joskus nuoren Rodoksella ja minä Kreetalla. Maisemat olivat upeat ja tietysti Oian auringonlasku oli todella kokemisen arvoinen.
Postaan lisää matkasta, kunhan saan lisää kuvia muokattua.

9 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat lomamatkastanne ja niin kauniita kukkasia.Mukavaa Lokakuun alkua:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat lomamatkastanne ja niin kauniita kukkasia.Mukavaa Lokakuun alkua:)

    VastaaPoista
  3. Melkein tekisi mieli sanoa, että olen kade, mutta en sanokaan :-)
    Aivan ihania kuvia! Näkyikö tai vaikuttiko siellä jotenkin maan yleinen ahdinkotila?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:). Ei voi sanoa, että olisi näyttänyt siltä, että maa olisi taloudellisessa ahdingossa. Kauppiaat olivat rauhallisia eivätkä mitenkään tyrkyttäneet tavaroita. Verrattuna esim Egyptiin, jossa olemme enemmän matkustelleet, oli todella rauhallista eikä kukaan tullut "iholle".

      Poista
  4. Heleä on Santorini! Kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
  5. Upea paikka ja upeita kuvia!

    VastaaPoista