Set them free

Nyt on sitten tulossa viimeinen postaus meidän Thaimaan-reissusta. Kovasti on taas paljon kuvia tiedossa. Ostimme hotelliltamme vähän extempore reissun Kwai-joelle ja Tiger Tempeliin. Reissussa olimme minibussilla ja mukana oli kolme muuta pariskuntaa. Päivä alkoi aikaisin, kun meidät haettiin hotellilta kuudelta aamulla ja sen jälkeen haimme muut osallistujat kolmesta muusta hotellista. Matka suuntatui siis länteen Kanachanaburiin. Matkaa oli noin 130 km ja se kesti yhden pysähdyksen taktiikalla noin pari tuntia. Matkan alussa kuskimme osti autoon kukkaseppeleen, jonka piti taata hyvä onni koko matkan ajaksi. Reissu olikin hyvin onnistunut.

Ensin pysähdyimme liittoutuneiden hautausmaalla (Allied War Cementary). Hautausmaalle on haudattu 5000 Brittiläisen kansainyhteisön ja 1800 hollantilaista sotavankia, jotka menehtyivät rakentaessaan rautatietä Thaimaasta Burmaan toisen maailman sodan aikana. Hautausmaa oli todella hyvin hoidettu ja siellä muistolaattoja lukiessa tuli taas mieleen ajatus, että miksi me ihmiset emme koskaan opi. Voiko olla turhempaa asiaa kuin sota, jossa niin monet ihmiset menettävät kotinsa, elämänsa ja henkensä. 

Hautausmaalla käynnin jälkeen pistäydyimme JEATH sotamuseossa, josta ei valitettavasti ole valokuvia. Museo on hyvin vaatimaton, mutta se on alkuperäinen sotavankien asumus, johon on kerätty valokuvia ja maalauksia sotavankien elämästä leirillä. Japanilaiset pitivät sotavankeja, koska he tarvitsivat rakentajia rautatielle. Insinöörin mukaan rautatien rakentaminen olisi kestänyt viisi vuotta, mutta kuulemma japanilainen kenraali antoi lupauksen, että rautatie valmistuu nopeammin. Se valmistuikin 15 kuukaudessa ja vaati yhteensä noin 100000 ihmisen hengen. Joukossa oli sotavankeja sekä palkattuja thaimaalisia ja intialaisia. Rautatien pituus oli 415 km. Sotavangit tekivät 12 tuntista työpäivää ja ruuaksi he saivat kupillisen riisiä. 

Sotamuseoon tutustumisen jälkeen teimme lyhyen ajelun pitkähäntä veneellä Kwai-joella ja tarkemmin Kwai Yailla, joka on lyhyempi sivujoki. Kwai-joella on paljon kelluvia taloja, jotka ovat joko pysyviä asumuksia tai sitten loman viettopaikkoja.

Pitkähäntäveneajelun päätepysäkki oli Kwai-joen silta. Kwai-joen silta on varsinainen turistirysä. Nykyisin paikalla oleva silta on rakennettu Jaavalla ja tuotu tänne. Se on rautaa, kun taas se alkuperäinen Kwai-joen silta, jonka rakentamisesta kertoo Kwai-joen silta -elokuva, oli puuta ja liitouttuneet pommittivat sen pirstaleiksi sodan loppuvaiheissa.

Turistit kuvaamassa Kwai-joen siltaa

Junan, joka usein on myöhässä, odottelua

Kun juna saapui, niin kaaos oli melkoinen, kun kaikki halusivat saada itselleen mahdollismman hyvän paikan junasta. Matka kesti noin pari tuntia ja maisemat olivat todella erilaiset kuin koti-Suomessa. Junassa myös pystyi ostamaan pientä purtavaa paikallisilta myyjiltä. Me ostimme maniokista tehtyjä keksejä ja täytyy surulla todeta, että en ihastunut. Maniokki on yksi Thaimaan viljellyimmistä kasveista. Ja matkalla näkyikin paljon maniokki-peltoja. 

Ja juna saapui

Juna pysähtyi Nam Tokissa, joka on viimeinen pysäkki Thaimaan puolella. Siellä sitten nautimme lounaan seisovasta pöydästä ja ihailimme Kwai-joen maisemia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti. Ainut, joka otti päähän, olivat eräät turistit, joiden mielestä se, että muut jonottavat ruokaa, ei koske heitä vaan he vain punkivat väliin ja tyhjensivät heille mieleiset astiat lähes tyhjäksi. Onhan se tietysti tehokasta, kun yksi hakee koko pyödälle ranskalaiset, yksi kanakoivet, yksi leivät jne.

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa minibussilla. Kaksi pariskuntaa oli varannut norsuajelun. Me jatkoimme vähän pidemmälle korealaispariskunnan kanssa Tiger Tempeliin. Kun ostimme matkan, niin meille sanottiin, että Tiger Temple on sanctuary, jossa pyritään pelastamaan ja hoitamaan tiikereitä. No totuus olikin sitten hieman toinen.

Tiger Temple on oikeastaan vuonna 1994 perustettu luostari, Wat Pa Luangta Bua Yannasampanno Forest Monestry, Kanchanaburin provinsissa lähellä Myanmarin rajaa. Paikan on perustanut buddhalainen munkki. Tiikereiden kasvatus sai alkunsa, kun paikalliset asukkaat toivat munkin hoitoon kaksi orpoa tiikerinpentua. Alunperin ajatus tiikereiden hoitamisesta on ollut ilmeisesti täysin pyytetöntä, mutta nykyisin se on  miljoona bisnes, joka ei oikeastaan kestä tarkempaa tarkastelua.

Kun saavuimme alueelle, niin aluksi kaikki näytti hyvältä. Alueella liikkui vapaana villisikoja, hevosia, kauriita sekä vesipuhvelita. 

Kun sitten saavuimme tiikereiden luokse, niin hieman alkoi homma epäilyttää. Meidät laitettiin kahteen jonoon, joista toisessa odotettiin kameran kanssa ja toisessa ilman kameraa. Olin kameran kanssa, joten pääsin ensin kulkemaan tiikeriltä toisella työntekijän kanssa. Tiikereitä oli kymmenen ja mielestämme kaikki olivat huumattuja. Lisäksi ne olivat tosi lyhyellä rautaketjulla maahan kytketty. Työntekijä otti valokuvia, kun olin tiikereiden luonna. Lisämaksusta olisi saanut otettua itsestään kuvan, jossa työntekijä olisi asettanut tiikerin pään syliin. Emme kumpikaan kaivanneet sellaisia kuvia. Kun olin tehnyt kierrokseni, niin työntekijä tuli kanssani toiselle jonolle, josta Armastus pääsi kierrokselle.

Kun olimme tehneet kierroksen tiikereiden luona, kävimme katsomassa noin vuoden ikäistä tiikerinpentua, joka ei ollut huumattu, mutta hyvin tiukassa köydessä. Pentua on kuulemma yleensä voinut silittää, mutta nyt emme saaneet siihen lupaa, koska pentu oli vaistonnut ohi menevän vesipuhvelin ja selvästi metsästysvietti oli herännyt.

Esitteen mukaan paikalla olisi päässyt myös osallistumaan tiikerinpentujen syöttämiseen, mutta onneksi meillä oli hieman tiukka aikataulu, joten emme ehtineet sinne. Tiger Tempelin jälkeen palasimmekin takaisin Bangkokiin Bussilla, nyt matka kesti reilut neljä tuntia, koska Bangkokissa oli todella paha ruuhka.

Kun olimme tulleet hotellille, aloin etsiä tietoa Tiger Tempelistä. Heidän kotisivuillaan (www.tigertemple.org) kaikki näyttää hienolta. Mutta kun kaivaa vähän lisää, niin homma ei olekaan niin hienoa. Tiger Tempelissä työskentelee nuoria "vapaaehtoisina" työntekijöinä. Eli heille ei makseta palkaa vaan saavat ruuan ja punkkapaikan työtä vastaan. Törmäsin netissä kirjoitukseen (klik), jossa nuori mies, joka oli työskennellyt vapaaehtoisena, kertoi kokemuksistaan. Tiikereille ei syötetä heidän tarvitsemaansa punaista lihaa ja pennut vieroitetaan emoistaan jo parin viikon ikäisenä, jotta turistit voivat osallistua syöttämiseen. Luonnossa poikaset viettävät pari vuotta emonsa kanssa. Alueella pitäisi olla noin 150 tiikeriä, mutta missä ne muut olivat, niin sitä meille ei näytetty tai kerrottu. Daily Mail oli uutisoinut 21.4.2015 (klik), että Tiger Temple suljetaan, mutta ilmeisesti bisnes on niin hyvä, ettei se ole onnistunut. Luin myös uutisen, että nuori brittityttö oli joutunut tiikerin hyökkäyksen kohteeksi. Tyttö oli saanut todella pahan pureman jalkaansa. Jos olisin tiennyt kaiken tuon aiemmin, olisin jättänyt menemättä. Näin jälkeenpäin on harmittanut, mutta olen ajatellut, että yritän kertoa kaikille, jotka suunnittelevat Thaimaan reissua, niin miettivät tarkoin osallistuvatko retkille, joissa mennään Tiger Tempeliin.

Kun jouduimme jäämään Bangkokiin ylimääräiseksi päiväksi päätimme käydä katsomassa tarkemmin Lumphini Parkia, jonka ohi olimme menneet pari kertaa Sky Trainilla. Puisto on perustettu 1920-luvulla kuningas Rama VI lahjoittamalle maalle. Puistossa voi urheilla, siellä on ulkoilma punttisali, siellä paikalliset harrastava tai chitä, joogaa, juoksevat, nauttivat ulkoilmakonserteista sekä piknikkeilevät. Alueella kasvoi myös upeita puita ja kasveja sekä siellä oli myös upeita liskoja. Puistossa on myös järvi/lampi, jossa voi vuokrata polkuveneen. Puiston ympärillä kohoaa Bangkokin pilvenpiirtäjiä. Hieman mieleen tuli New York ja Central Park.

King of lizard

Kaiken kaikkiaan meidän ensimmäinen Thaimaan-matka oli upea kokemus. Tapaamamme ihmiset olivat ystävällisiä, ruoka oli hyvää, sukellukset olivat upeita. Niin paljon tuli koettua ja nähtyä. Tosin ehdimme saada vain pienen raapaisun Thaimaaseen, mutta varmasti matkustamme joskus uudestaan sinne.

Oikein ihanaa ja aurinkoista viikon alkua kaikille :).

Wat Pho

Thaimaan-matkamme kuului Koh Taon lisäksi alkuperäisen suunnitelman mukaan neljä päivää Bangkokissa, mutta loppujen lopuksi olimmekin Bangkokissa viisi päivää lentokone ongelmien vuoksi. Täytyy sanoa, ettei yhtään ei harmittanut. Matka Koh Taolta sujui todella hyvin ja paljon tyynemmässä säässä kuin menomatka Koh Taolle. Matkustimme Lomprayah -yhtiön katamaraanilla ja täytyy sanoa, että kyseinen yhtiö oli järjestänyt kuljetukset paikasta A paikkaan B todella hyvin, niin että kukaan ei eksy väärän bussiin tai jää pois väärässä paikassa. Matkustajat saivat rintaansa tietyn värisen tarran, joka kertoi määränpään. Myös matkatavaroihin laitettiin saman värinen tarra. Kun saavuimme Donsakiin, niin siellä oli monta bussia, jotka veivät matkustajat eri puolille Thaimaata. Kun matkustajilla oli tarrat rinnassa, oli bussikuskien helppo ohjata kukin oikeaan bussiin. 

Näin kauniissa auringonnousussa lähdettiin liikkeelle

Tosin matkustamiseen meni koko päivä, lauttamatkoineen, odotteluineen lentokentällä ja lennolla Bangkokiin. Olimme perillä Bankokissa vasta kuuden maissa, koska lentomme oli hieman myöhässä. Don Muengin kentältä päätimme käyttää julkisia kulkuneuvoja, koska hotellimme Mermaid oli lähellä suht´ lähellä Asokin Skytrain -asemaa. Kentältä siirryimme ensin bussilla Skytrainin Mo Chit-asemalle.  Tosin siitä, mihin bussi meidät jätti oli jonkin matkaa asemalle emmekä löytäneet hissiä eikä asemalla ollut liukuportaita, joten jouduimme raahaamaan laukkujamme todella monta rappusta ylös asemalle. 

Hotelimme Mermaid oli todella siisti ja rauhallinen hotelli. Tosin toi kylpyhuoneen ja huoneen välinen ikkuna hieman häiritsi. Yleensä kun on tottunut kylpyhuonessa olemaan ilman katselijoita :). Hotellilla oli myös uima-allas ja ihan kohtuullinen aamiainen kuului hintaan.

Sunnuntaipäivä, joka oli meidän ensimmäinen päivä Bangkokissa, meni oikeastaan ihmetellessä suurkaupunkia. Kävimme kyllä Chatuchakin markkinoilla, joka oli aivan uskomaton kokemus. Parhaiten saa ehkä käsityksen kyseistä paikasta täältä. Lisäksi kävimme parissa läheisessä ostoskekuksessa ja hotellimme lähellä sijaitsevassa Benjasirin puistossa, jossa paikalliset urheilivat, viettivät aikaa ja jossa pääsi opettelemaan puiden ja kasvien nimiä.

Skytrain ja Benjasirin puisto vasemmalla

Armastus Benjasirin puistossa

Ostoskeskus Emporiumin sisäänkäynti

Maanantaina lähdimme sitten tutustumaan Wat Phon -temppeliin. Wat Pho, jonka virallinen nimi on Wat Phra Chetuphon Vimolmangklararm Rajwaramahaviharn, on Unescon maailmaperintölistalla. Wat Pho'on menimme ensin Skytrainillä Saphan Taksin -asemalle ja siellä siiryimme jokiveneseen. Tämä sen takia, että olimme miettineet jokiristeilyä, mutta totesimme, että ehkä emme ehdi toteuttaa sitä, joten tulipahan tehtyä ainakin pieni "risteily" joella.

Wat Pho on Bangkokin vanhin, perustettu 1781, ja laajin temppeli.  Temppelin alueella on sijainnut aikoinaan yliopisto. Nykyään siellä on perinteiseen thai-lääketieteenseen ja hierontaan keskittyvä koulu. Sisäänpääsymaksu oli 100 bathia per henkilö ja se sisälsi pienen pullon vettä. Tosin me emme löytäneet sitä kojua, mistä vesipullon olisi voinut lunastaa. Alue oli tosi laaja, me jaksoimme kierrellä vajaa neljä tuntia, mutta sitten alkoi lämpö ja aurinko hyydyttää. 

Wat Phossa on yli tuhat buddhapatsasta, mutta se varmaankin kaikkein kuuluisin ja turistien kuvaama, on 46 metriä pitkä Makaava Buddha. Makaava Buddha on niin iso ja sen ympärillä on pylväitä ja turisteja, joten siitä on vaikea saada hyvää kuvaa, jossa se näkysisi kokonaan. Monessa matkaoppaassa kehoitetaan tutustumaan Buddhan jalkapohjien kuviointiin, mutta valitettavasti jalkapohjat olivat korjauksessa, joten niitä emme nyt päässeet ihmettelemään. Makaavan Buddhan selkäpuolella 108 pronssimaljaa, joihin voi pudottaa kolikoita, jolloin takaa itselleen hyvän onnen. Valitettavasti minä keksityin niin ajatuksella katselmaan kuvauskulmia, että en huomannut pronssimaljoja ennen kuin oli liian myöhäistä. 

Phra Ubosuth on suurin ja kaikkein pyhin rakennus. Kullattu Buddha istuu meditoimassa yli kymmenen metriä korkean kullatun perustan päällä.

Alueella olevat rakennutkset sekä keramiikalla koristetut chedet olivat todella kauniita. Maalaukset ja koristelut olivat upeita ja värit olivat myös uskomattoman kauniita. Lisää Wat Phosta voit lukea englanniksi täältä.

Kun olimme nähneet tarpeeksi Buddhapatsaita, päätimme lähteä kävellen Chinatowniin. Silloinhan vietettiin kiinalaista uutta vuotta. Kun pyörimme Chinataownissa, niin yht'äkkiä tällä kadun pätkälle laitettiin aidat kadun varteen ja katua tuli vartioimaan poliiseja. Saimme selville, että Thaimaan kuninkaan kolmas lapsi Prinsessa Maha Chakri Sirindhorn tulisi osallistumaan paikallisen kauppakillan päivälliselle. Päätimme jäädä siis katsomaan tapahtumaa. Valitettavasti minulla ei ole kuvia siitä kuinka katua siivottiin ja putsattiin ennen Prinsessan tuloa, koska nuori poliisi, jonka kanssa keskustelimme googlekääntäjän avulla pyysi, ettemme ottaisi kuvia ja Prinsessasta ei missään tapauksessa saisi ottaa kuvia. No seuraavana aamuna näimme Thaimaan uutisissa koosteen Prinsessan päivän ohjelmasta ja huomasimme, että olimme melkein päässeet Thaimaan uutisiin. Kadun varrella odottaneita ihmisisä oli kuvattu, mutta pätkä oli leikattu niin, että se päättyi juuri ennen meitä. Mikä harmi :).

Suurin osa ihmisistä jäi odottamaan, että Prinsessa palaisi samaa reittiä, mutta kuulemma siihen menisi ainakin pari tuntia, joten me päätimme jättää Chinatownin ja lähteä hotellille, koska kello alkoi olla jo lähellä kuutta ja aamulla olimme lähteneet jo ennen yhdeksää liikenteeseen. Hotellille palasimme metrolla.

Päivä oli todella mielenkiintoinen ja antoisa. Mutta niin oli seuraavakin päivä, jolloin matkasimme Kwai-joelle ja olisimme halunneet päästää tiikereitä vapauteen, mutta niistä sitten seuraavassa postauksessa. 

Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille.