perjantai 29. toukokuuta 2015

Lisää vastauksia

Sain jonkin aikaa sitten Katinkalta haasteen, jonka pyrkimyksenä on saada näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa. Ideana on vastata haastajan yhteentoista kysymykseen ja keksiä itse yksitoista kysymystä seuraaville haastettaville. Ja lopuksi laitetaan haaste yhdelletoista blogaajalle. 

Kiitos Katinka :). Ja tässä Katinkan kysymykset ja vastaukset niihin. Muutamaan kysymykseen olen jo vastannut myös edellisessä postauksessani (klik).

1. Jos saisit tilaisuuden, lähtisitkö käymään kuussa?
Ehdottomasti lähtisin käymään. Matkustelu kiinnostaa aina :)

2. Mitä harrastuksia/kiinnostuksen kohteita sinulla on?
Sukeltamisen, lukemisen, käsitöiden ja puutarhailun lisäksi olen kiinnostunut valokuvaamisesta ja siinä haluaisin kehittyä. Olen katsellut erilaisia kursseja, mutta vielä en ole löytänyt sellaista, joka sopisi aikatauluihini. Muutaman kerran olen yrittänyt päästä työväenopiston kurssille, mutta olen aina ollut liikkeellä liian myöhään.

3. Elämäsi suurimmat saavutukset?
Ovat vielä edessä päin :).

4. Millaisia blogeja luet mieluiten ja miksi?
Luen hyvin erilaisia blogeja, matka-, valokuvaus-, ruoka- sekä "tätä elämä on"-blogeja. Aina välillä "koeluen" jotain blogeja, jotka bongaan jostain lukemani blogin blogilistasta, mutta olen aika huono jäämään "pysyväksi" lukijaksi. Sellaisia blogeja, jossa esitellään uusia luxus-ostoksia, en jaksa lukea lainkaan.


5. Pidätkö ruuanlaitosta, onko sinulla jokin oma bravuuriruoka?
Pidän, mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin meillä Armastus on se ruuanlaittaja. Tosin tykkään kyllä kokeilla uusia reseptejä.

6. Viini, olut vai siideri?
Noista viini, mutta kaikkein mieluiten samppanja :).

7. Järki vai tunteet?
Valitettavasti liian usein tunteet.

8. Mistä unelmoit?
Siitä, että elämä jatkuu yhtä hyvänä ja itselleni mielenkiintoiselta kuten tähänkin asti.

9. Parhaat keinosi poistaa stressiä?
Luonto; liikkuen, kuvaten, ihmetellen.

10. Heikkoutesi?
Kengät, kirjat, korut, noin niin kuin materiaalin puolella. Henkisellä puolella se, että liikutun liian helposti. Itken häissä, hautajaisissa ja kaikkialla. Minusta olisi tullut varmaan kylän paras itkijäeukko.

11. Vahvuutesi?
Olen aina ollut kiinnostunut oppimaan uusia asioita ja halukas tarvittaessa yrittämään harmaan kiven läpimenoa.

Tähänkään haasteeseen en nyt laita jatkoa, koska lisää on tulossa.

Oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Seitsemän vastausta

Sain jo tammikuussa haasteen Tuulialta, mutta olin silloin lähdössä reissuun, joten vastaaminen jäi, mutta toisaalta eikö parempi myöhään kuin milloinkaan.

Tuulian seitsemän kysymystä ja niihin vastukset:

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?
Meillä itse asiassa Armastus on se ruuanlaittaja. Onneksi jaksaa vielä töidensä lisäksi kotona häärätä keittiössä. Tosin hän on aina kymmenen päivää töissä Itämerellä, joten itsekin täytyy osata jotain laittaa. Teen sellaisia perusruokia ja Armastukseni mielestä teen ns. perinneruuat paremmin kuin hän. Yksi bravuureistani on savolainen kaalilaatikko.

2. Mitä harrastat? Muuta kuin bloggaamista;)
Sukeltaminen on ehkä kaikkein lähinnä sydäntäni, tosin kovin harvoin teen sitä. Luen ja teen käsitöitä. Näin kesällä paljon aikaa kuluu mökillä ja omassa puutarhassa.


3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveelle kävi?
Ihan pienenä halusin maanviljelijäksi, olisin pitänyt kanoja ja vasikoita. Sitten viidenluokan keväällä rakastuin kenkiin ja pitkään haaveilin tulevani maailman kuuluisimmaksi kenkien suunnittelijaksi. Vielä lukiossa piirtelin kaikki vihkojen sivut täyteen kenkiä. Mutta sitten tajusin, että en ole tarpeeksi lahjakas, joten nyt vain ostelen kenkiä :). Tässä on ne kengät johon rakastuin. Meidän matikanopettajalla oli maailman ihanimmat kengät ja ne olivat kirkkaanpunaiset Converset. 

4. Sisustuksesi kulmakivet? värit, materiaalit, tyyli - vai jokin muu?
Sisustus on oikeastaan meidän molempien juttu. Yhdessä kierrämme sisustusliikkeitä. Yleensä pyrimme ostamaan mahdollisimman kestävää, joten kovin usein emme vaihda sisustusta. Värimaailma on valkoisen ja pähkinän sävyjä, ripauksella punaista. Muutama perintö huonekalu kuuluu myös kotiimme.

5. Millainen on  musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartisteja?
Pidän useammasta musiikin lajista, vain punk, death metal ja fuusiojazz jäävät kuuntelematta. Pidän paljon suomalaisesta popmusiikista, kuten Jenni Vartiasesta, Erinistä mm. Ulkomaisista naisartisteista Madonna on edelleen suosikkini. Miespuolisista suomalaisista artisteista suosekkejani ovat mm. Juha Tapio ja Jari Sillanpää. Ulkomaisista miespuolisista mm. Robbie Williams ja Lenny Kravitz. Bändeistä mm. Happoradio, Haloo Helsinki ja Toto ovat suosikkejani.


6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?
Jaa, on vaikea kysymys. Mutta koska olen todella kiinnostunut Egyptin historiasta, niin olisi hienoa ollut elää Nefertitin hovineitona.

7. Pakopaikkasi - onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?
Kyllä se on mökkimme, tosin ei ihan oma vaan perikunnan, mutta hyvin siellä on toimeen tultu. Kun perjantai-iltana saavumme mökille, niin istahdan terassille ja kun katselen tätä maisemaa, niin siinä akut latautuu.

Kiitos Tuulialle kysymyksistä, nyt en kuitenkaan jatka haastetta, koska yritän tehdä postaukseen pariin muuhunkin haasteeseen ja mietin sitten uusia kysymyksiä. 

Oikein hyvää helluntaita kaikille! Toivottavasti aurinko paistaa koko päivän.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kirkkokivet

Huhtikuun puolivälissä olimme muutaman päivän vanhempieni luona hieman auttelemassa heitä keväthommissa. Lisäksi päätimme Armastuksen ja Äidin kanssa käydä piknikillä kirkkokivillä.

Kirkkokivet ovat Mikkelin Otavassa sijaitsevat siirtolohkareiden muodostama "kirkko". Muodostelmalla on ikää yli 10000 vuotta. Kahden suurimman lohkareen korkeudet ovat 12 metriä ja 18 metriä. Nykyisin kivien keskellä on laavu ja makkaranpaistopiste. Laavua hoitaa paikallinen Tikkalan kyläyhdistys.

Laavun seinällä olleen esitteen mukaan paikka on pakana-aikana ollut uhripaikka. Nuijasodan aikaan kyläläiset ovat piilotelleet siellä venäläisiä. Myöhemmin paikka on ollut Tikkalan kyläläisten lepopaikka ja sadesuoja, kun he ovat menneet kirkkoon Otavaan. Tästä ilmeisesti johtuu paikan nimi. Joskus 1900-luvun alkupuolella paikalliset pontikankeittäjät ovat pitäneet pannujaan siellä.

Kirkkokiville pääsee ajamalla Tikkalantietä, jolla on opasteet Kirkkokiville. Tarkempi osoite on Tikkalantie 23. Loppumatka 700 metriä pitää kulkea melko vaikea kulkuista polkua. Tikkalantien varressa ei ole kovin kummoisia parkkipaikkoja, mutta onneksi liikenne ei ole myöskään vilkasta.





Paikoitellen oli vielä lunta metsässä


Eteensä on syytä katsoa, ettei kompastu
Uusi silta ja vanha silta

Välillä noustaan kivistä polkua


Välillä polku kulkee tasaisemmassa maastossa
Tämä lampi oli vielä jäässä
Matkalla on paljon erikoisia kiviä sekä siirtolohkareita



Sitä, mitä tuo keltainen noissa kivissä on, en tiedä.
Pitihän sitä kuvata muutakin kuin kiviä

Siinä ne nyt on

Laavu ja makkaranpaistopiste
















Kylläpä kevään ensimmäinen makkara maistui hyvältä
Ja kahvin kanssa maistui lämmitetyt pullat
Kirkkokivet on todella mielenkiintoinen paikka. Ne on rahoitettu luonnonmuistomerkkinä 1992. Tuo laavu on rakennettu 2009 maan omistajan luvalla. Jos joku miettii, että miksi näin aikaisin keväällä retkeilimme tuolla, niin voin sanoa, että kesällä pitää olla hyvät offit mukana. Mutta lämpimästi suosittelen käymään jos tuolla päin liikutte. Ei taida Suomesta toista vastaavaa paikkaa löytyä.

Samalla reissulla kävimme katsomassa kesäistä uimapaikkaamme, jossa oli aivan yhtä rauhallista kuin kirkkokivilläkin.


Myös paikallisella "lintulammella" kävimme katsomassa, josko joutsenet olisivat jo tulleet. Kyllähän siellä yksi pari oli, mutta kun olivat päättäneet pysyä hieman kauempana rannasta, niin tämä kuva ei ole kovin hyvä, mutta tuo kaulan asento on niin kaunis, joten laitan tämän kuvan ja olihan se päivän päätös.


Nyt sitten toivotaan, että tulee hieman lämpimämpää, jotta pääsee oikein kunnolla puutarhahommiin.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille.