sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pupusas

Idean tähän ruokaan saimme ystävältämme, joka asuu Los Angelesissa. Nämä El Salvadorista alkuaan olevat liha-, juusto- ja kasvistäytteiset tortillat ovat siellä todella suosittuja. Koska emme olleet koskaan kuulleet kyseisestä ruuasta, aloitimme perehtymisen googlen kautta. Hakusanalla ”Pupusas” löytyy todella monta ohjetta, neuvoa, kuvaa ja YouTubesta mainioita videoita, joista sai hyviä neuvoja kuinka näitä ”lettusia” tehdään. Tältä sivulta me katsoimme ohjeet.

Pupusas-lettuja varten tarvitaan masa harina – jauhoja, jotka ovat maissijauhoja. No aluksi vaikutti siltä, että jauhoja pitää tilata netistä, koska mistään kaupasta ei niitä tuntunut löytyvän, kunnes eräänä päivänä Armastus oli lähi S-marketista ja siellä jauhohyllyllä oli pussi masa harina – jauhoja. Siispä kokeilemaan.

 
Ohjeella tulee kahdeksan pupusasia
Tortillataikina:
2 kuppia masa harina –jauhoja
1 1/3 kuppia vettä
hiven suolaa
Sekoita ainekset keskenään ja anna taikinan levätä kymmenen minuuttia.

Mikäli teet lihatäytteisiä lettuja, niin tee tämä täyte ensin, jotta se ehtii jäähtyä.
200 g jauhelihaa
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl juustokuminaa
1 tl chillijauhetta
2 tl suolaa
2 tl mustaapippuria
( 1 prk ruskeita papuja)

Ruskista jauheliha ja lisää mausteet. Voit myös lisätä ruskistetun jauhelihan sekaan ruskeita papuja, jotka on hienonnettu hyvin.

 
Tee pupusa -taikinasta kuusi pallo, joihin painelet kolot, joihin lisäät täytteen. Me laitoimme samaan lettuun sekä liha- että juustotäytteen. Juustona käytimme Västerbottenia raastettuna. Taikina ”nipistellään” yhteen, niin että täyte jää sisään ja sen jälkeen taikinapallot painellaan noin puolen sentin paksuiksi letuiksi. Kehyesti oljytyt kädet helpottavat taikinan käsittelyä. Letut paistetaan pannulla pari minuuttia molemmin puolin.

 
Pupusasit tarjotaan kaalisalaatin kanssa. Me teimme lisäksi guacamolea. Lisäksi tarjolla oli valmista salsaa.

Kaalisalaatti:
500 g valkokaalia
2 isohkoa porkkanaa
200 g maissia (pakaste tai säilyke)
suolaa
sokeria

Pilko kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kaalista on hyvä saada nesteet irtoamaan esimerkiksi kaulimalla kaalisuikaleita. Lisää kaalisuikaleiden sekaan porkkanasuikaleet sekä maissit. Ripottele suola ja sokeri, sekoita hyvin ja anna maustua jonkin aikaa.
 

 

Pupusasit ovat todella täyttäviä ja maistuvia. Lisäksi ne ovat gluteenittomia.

¡buen provecho

2 kommenttia:

  1. Meillä oli tortillailta, hyvältä maistui nekin ja paljon helpompitekoisia :-)

    VastaaPoista
  2. Tortilloilla olisi päässyt todella helpommalla, mutta pitihän sitä kokeilla :)

    VastaaPoista