lauantai 2. marraskuuta 2013

Santorini (osa 4)

Palaan vielä hetkeksi Santorinille kuvakollaasien muodossa. Viikon aikana tallentui liki 800 kuvaa ja videota muistikorteille. Niistä olen nyt pikkuhiljaa yrittänyt karsia kuvia, jotka tallennan valokuvakirjaksi. Osan näistä kuvista on ottanut Armastus, mutta en ole mitenkään eritellyt niitä, vaan ovat sekaisin omien ottamieni kanssa.

Aluksi kooste erilaisista rappusista, joita löytyi todella paljon joka paikasta. Tässä tosin on vain pieni osa rappusista, joita olimme kuvanneet.
                          
                          
                          
                          
Ovia tykkäämme myös molemmat kuvata ja niistä tässä muuttama.
                         
Aasi on Santorinilla luotettava ja turvallinen apulainen siirtyessä paikasta toiseen.
                         
Koiria ja kissoja oli myös paljon. Monet näyttivät nauttivan lämmöstä.
                         
Myös kasveja tulee kuvattua runsaasti. Santorinilla viiniköynnökset kasvavat maata myöten. Tämä kasvatustapa kuulemma suojaa köynnöksiä.
                        
                        
                        
Kirkkoja ja rukoushuoneita oli kaikkialla. Useat pienemmät kirkot olivat yksityisten perheiden omistamia.
                        
                        
Taidetta oli esillä joka puolella.
                        
                        
Parhaat ostospaikat ovat Firassa ja Oiassa. Niistä löytyy myös käsityöläisiä, jotka itse tekevät myymänsä tavarat. Mutta myynnissä on myös made in China tuotteita, valitettavasti. 
                       
                       
Santorini oli todella ihastuttava pikkusaari. Ilmasto syyskuun lopulla oli juuri sopiva, ei liian kuuma mutta aurinko paistoi koko ajan. Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja ruoka hyvää. Ruokakuvia ei valitettavasti nyt ollut näissä, koska kirjoitan tätä iPadilla ja jostain syystä en ollut tallentanut ruokakuvia tälle laitteelle. Toivottavasti olette pitäneet "matkasta". 

Oikein hyvää alkanutta marraskuuta kaikille.
















11 kommenttia:

  1. Kyllä olemme pitäneet matkastasi, CurryKaneli. Minun lisäkseni takuulla moni muukin. Kiitoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stadin Friidu. Minä taas mielelläni "vierailen" teillä.

      Poista
  2. Voi onneksi palasit vielä, aivan ihania kuvia ja synnytti todellisen matkakuumeen lämpimään =D. Minä kuvasin pari vuotta sitten Roomassa viikossa 1941 valokuvaa, arvaas oliko valkkaaminen? Pelkään, että samoin kävisi Santoriinilla, näyttää olevan todella kuvauksellinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän yritin rajoittaa kuvaamista ja iltaisin poistin selkeästi epäonnistuneet otokset. Roomassa onkin niin paljon kuvattavaa. Toissa keväänä huomasin sen:).

      Poista
  3. Ihanan kauniit kuvat:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos näkymistä Santorinilla!

    VastaaPoista
  5. Hei CurryKaneli! Hypähdin blogiisi sen kummempia esittelemättä. Minä olen Tuulia Turusta ja ollut täällä bloiggailemassa noin 3,5 kk. Ja noihin Santorinin kuviin ja matkaan. En ole koskaan tuolla käynyt, mutta kuvista päätellen on ihana paikka! Kauniita kuvia ja mielenkiintoisia kuvia. Ja tuo taivaan sini on sininen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia. Olemme ilmeisesti aloittaneet samoihin aikoihin bloggaamisen. Kävin tutustumassa blogiisi. Aivan ihani tarinoita ja kuvia sinulla on blogissasi. Piti lisätä lukulistalleni:).

      Poista
    2. Mainio juttu! Bloggaillaan!

      Poista