maanantai 18. elokuuta 2014

Raumalla

Juuri nyt tuntuu siltä, että syksy on tullut. Lämpötila on laskenut ja välillä sataa kuin kaatamalla. Siksi onkin hyvä muistella mennyttä kesälomaa, jolloin todella oli aurinkoista ja lämmintä. Armastuksen kanssa pidettiin kolme viikkoa lomaa ja se aloitettiin pikkuvisiitillä Raumalle. Emme ole kumpikaan koskaan käyneet Raumalla eikä meillä oikeastaan ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin kierrellä vanhassa kaupungissa katselemassa ja ihailemassa vanhoja rakennuksia. Olimme lauantaina sen verran myöhään liikkeellä, että kun pääsimme Raumalle, niin kaikki kaupat olivat kiinni, vain muutama pihakirppis oli auki. Toisaalta vanha kaupunki oli niin viehättävä, että katseltava kyllä riitti.

En ole saanut mitään palkkiota tai vastaavaa seuraavasta "mainoksesta", mutta haluan kuitenkin hieman kehua Hotelli Kalliohovia. Siistit huoneet, joissa oli todella hyvin toimiva ilmastointi ja erittäin ystävällinen henkilökunta. Aamiainen oli aika perushotelliaamiainen, mutta kyllä mielestäni ihan maistuva ja riittävä. Valitettavasti huoneesta ei ole kuvaa, koska meidän ei tarvitse kuin astua huoneeseen niin, parissa minuutissa tavarat on levitetty, eikä sen jälkeen enää saa hyviä kuvia. Hotellissa on kuulemma huoneet uusittu pari vuotta sitten. Ja ne olivat hyvässä kunnossa ja varsinkin kylpyhuone oli hyvä. Suihkun lasiseinä ja -ovi pitivät veden suihkun puolella eikä tarvinnut kuivailla lattiaa.

Se miksi valitsimme ko. hotellin, oli ihan sattuma. Kun varasin hotellia, niin kovin paljon ei ollut valinnanvaraa jäljellä. Kun olimme paikan päällä, niin saimme kuulla, että Porin Jazzit vaikuttaa Raumalla asti hotellien varausasteeseen. Eipä ollut tullut mieleen. Hotellin yhteydessä on Ravintola Kapteeninhuone, jossa aamuisin nautitaan aamiaisesta. Lounasta on tarjolla päiväsaikaan ja illalla a la cartea. Me päätimme kokeilla ravintolaa. Valitettavasti ruokakuvani eivät oikein onnistuneet, joten niitä ei ole nyt näytillä, mutta hyvää oli ja erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen tarjoilija. 


Hotellia vastapäätä on Rauman Merimuseo,mutta kun palasimme kaupunkikierrokselta, niin museo oli jo kiinni ja seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa, ennen kuin museo avautui, joten vain tämä jonkun aluksen potkuri jäi ainoaksi kuvaksi siitä paikasta.



Rauman vanha kaupunki on todella viehättävä paikka. Pidän vanhoista puutaloista. Niitä tuli kuvattua paljon. Tosin päivän todella kirkas auringonpaiste teki kuvaamisen hieman vaikeaksi. Valon ja varjon raja oli todella jyrkkä ja välillä oli vähän vaikea saada valotusta onnistumaan.










Taloista löytyi myös todella ihania yksityiskohtia ikkunoista sekä porteista.








Vanhassa Raumassa on yli kaksi sataa taloa ja jokaisella talolla on oma nimensä. Rauman museossa on selvitetty talojen vaiheita ja taloista voit käydä lukemassa lisää täältä.





Eipä tähän ympäristöön oikeastaan mikään nykyaikainen auto sopisikaan, vai mitä?


Vanha Raatihuoneenrakennus, joka löytyy torin laidalta, on kuulemma vuodelta 1776 ja on nykyisin museona. 

Rauman tori muodostuu Rauman vanhasta Raastuvantorista ja siihen liittyvästä kauppatorista. Nuo katokset ovat varmaan käytännölliset sekä pahhteessa että sateessa.

Pyhän Ristin kirkko on rakennettu todennäköisesti 1515 ja 1520 välissä.


Raumakin on saanut oman rakkaudenlukon sillan. Nämä lukot olivat kirkon edustalla olevalla sillalla.


Muutama pihakirppis oli auki ja pitihän niihin tustuttua.


Ei taida olla tarvetta enää säästöpossuille, mutta kyllä noista nousi muistoja mieleen.

Rauman ganal eli suomeksi Rauman kanaali on 1,8 km pitkä kanaali, joka on osa Raumanjokea. Kanaalissa on kesäisin taiteilija Kerttu Holarin teos Kolme sulotarta. Valitettavasti en saanut kunnon kuvaa sulottarista, kun kamerassa oli vain laajakulma mukana.
 
Tässä näyte rauman murteesta. Hieman vei aikaa, ennen kuin tajusin mitä tämä viesti sanoi.

Hauska oli Raumalla käydä. Täytyy joku kerta ottaa enemmän aikaa ja tutustua paremmin kaupunkiin. Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja toivotaan, että sateet tuovat sienet metsiin.

10 kommenttia:

  1. Olen käynyt Raumalla joskus vuonna 1 tai 2, mutta sen verran on jäänyt mieleen, että Rauma (juurikin tuo vanha kaupunki) tuntui ihanalta ja idylliseltä paikalta. Ihania kuvia olet ottanut!

    Meillä on sama tyyli levittäytyä hotellihuoneeseen alta aikayksikön. :-) Kuva pitäisi muistaa ottaa heti, kun kynnyksen yli astuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :). Pitäisi vaan olla se kamera esillä jo kun avaa huoneen oven :).

      Poista
  2. Vuosia sitten on tullut käytyä,kaunis vanha kaupunti.Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva. Mukavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  3. Oi Rauma, toden totta, ihana kaupunki! Olen käynyt siellä kerran lapsena (eli aika kauan aikaa sitten) enkä muista paikasta mitään. Pitäisi siis tehdä retki sinne uudelleen. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka :). Raumahan on satamakaupunki, joten ehkä ensi kesänä sinne veneellä!?

      Poista
  4. Olipa kiva Raumakierros. Siitä on tosiaan vierähtänyt vuosia, kun siellä on tullut käytyä, eikä silloin tainnut olla edes kameraa mukanaa. Mainioita yksityiskohtia olet kuvannut... ihania ikkunoita.
    Kyll Raum on aina Raum. Pitää joskus piipahtaa. Kiitos CurryKaneli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia. Siellä vanhassa kaupungissa oli niin kaunista.

      Poista
  5. Olipa hauska lukea"matkakertomus"synnyinkaupungistani. Katselin kuvia myös kuin turisti, vaikka kotikulmia olikin kuvattu. Sain uuden näkökulman asioihin. Pitäisi aina osata katsoa vierain silmin, niin arkinenkin tuntuisi eksoottiselta 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit. Niihän se on, että usein lähellä oleva on liian lähellä eikä aina tajua kuinka hienoa ja upeeta se on.

      Poista