torstai 29. tammikuuta 2015

Kantaako siivet


Taas on ollut hiljaista täällä blogissa. Aika on mennyt työn ja opiskelun parissa. Mutta nyt sitten rentoudaan pari viikkoa auringossa ja lämmössä ja tietysti matkaan kuuluu sukellusta. Tällä hetkellä istumme Armastuksen kanssa Helsinki-Vantaalla ja odotamme lentoa kohti Singaporea. 

Singaporessa jatkamme kohti Kota Kinabalua ja sieltä vielä Mabul Islandille, jossa olisi tarkoitus viettää viikko ihmetellen Celebesin meren ihmeitä. Joten hyvät blogiystäväni, kunhan palaan kotimaahan niin saatte varmasti nähtäväksi taas liikaakin kuvia 😃. 


Kuten kuvasta näkyy, niin olemme Armastuksen kanssa aina ajoissa joka paikassa. Syy oikeastaan tähän näin varhaiseen lentokentällä oloon oli se, että tänään täällä on todella hiljaista. Chekkaus ja laukkujen jättö drop offin vei noin viisi minuuttia ja turvatarkastus samoin viisi minuuttia. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin hiljaista ja rauhallista.

Kolmisen vuotta sitten olimme matkalla aamukoneella Fuerteventura ja juuri kun olimme jättämässä laukkujakin, niin tuli jokin kansainvälinen tietokoneohjelmiston päivitys ja silloin oli todella ruuhkaa. Ja monella meinasi mennä herne todella syvälle nenään. Silloin totesimme, että onneksi olemme yleensä aina liian aikaisin paikalla. 

Näin pitkää yhtäjaksoista lentoa emme ole koskaan tehneet, joten saa nähdä kuinka jaksaa istua koneessa. Onneksi on yölento, joten toivottavast nukkumatti tulee olkapäälle istumaan. 

Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja olen pahoillani, jos en pysty vastaamaan kommentteihinne, mutta en tiedä ehdinkö koneelle ennen kuin olemme Mabulilla ja ilmeisesti siellä voi olla hieman ongelmia päästä nettiin, mutta varmasti palaan blogistaniin lomani jälkeen.

Vielä tähän loppuun kuva viime vuoden Meksikon reissusta. 


5 kommenttia:

  1. Mukavaa matkaa ja toivottavasti se nukkumattikin näkyilee matkan varrella ;) Matkakohteet kuulostaa tosi kivoilta, kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa matkaa! Mekin ollaan yleensä ajoissa kentällä, koska inhoan sitä, jos joutuu stressaamaan, että ehtiikö koneeseen vai ei. Niinkin on käynyt. :-)

    VastaaPoista
  3. Hyvää matkaa! Nautti ja kuvaa paljon, sillä täällä ainakin odotetaan kovasti paljon upeita kuvia. Ja ilolla voin kertoa, että me lähdetään neljän viikon päästä Thaimaahan, ja snorklaamaan tietenkin pitää päästä =D. Joten juvia vaihtarina tulossa.

    VastaaPoista
  4. Upeaa lomaa CurryKaneli ja Armastus :) Nauttikaa! Ja kuvia odotan minäkin Singaporesta, Celebesin meren ihmeistä ja kaikesta muusta.

    VastaaPoista