sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Matkoja ja haasteita

Joitakin viikkoja sitten Sannalla oli Hetkiä Houstonissa ja muilla mailla -blogissaan postaus 10 matkakuvaa, joka on alun perin lähtöisin Jorney Diary -blogista. Tässä 10 matkakuvaa -haasteessa on tarkoitus listata 10 omaa silmää miellyttävää, kuhunkin temaan sopivaa otosta ja heittää tämän jälkeen pallo suraavalle. Voit halutessasi kertoa pari sanaa kuvasta tai vaihtoehtoisesti antaa kuvan puhua puolestaan.

Tässä minun 10 matkakuvaa:

1. Kuva lentokoneen siivestä

Tässä olemme matkalla Tondoba Bay'hin sukeltamaan ja aivan "siiven päällä".

2. Paras vahingossa onnistunut otos

Onhan kotimaan matkailu myös matkailua. Kesällä 2008 olimme retkellä Repovedellä kun sade yllätti meidät. Taukoa pitäessä tähtäilin kameralla sinne tänne, ilman että oli tarkoitus ottaa kuvaa, mutta sitten kuitenkin painoin laukaisinta ja ihan hauskahan tästä tuli.

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle
Marsa Alamissa teki hotelimme siivooja meille joka päivä uuden koristeen sängylle. Tässä riikinkukossa pyrstönä on aikoinaan Lanzarotelta ostamani pyyhe, joka löysi tänä keväänä uuden elämän Mabul Islandilta

4. Luontokuva

Tondoba Bayssä sukellusopas sanoi, että on ihan turvallista silittää haita. En kuitenkaan silättänyt vaan tyydyin vain ottamaan kuvan.

5. Kuva yläilmoista


Näkymä Berliinin televisiotornista

6. Postikorttimaisema

Nattaset Sodankylän Koiliskairassa

7. Kuva matkaseurasta

Playa de Carmenissa Lanzarotella, elämäni matkaseuralainen

8. Fiilistelykuva palmun alla


Cozumelillä aurinko paistoi ja palmut huojuivat

9. Hyvää huomenta -kuva
Auringon nousu Tondoba Bayssä Egyptissä

10. Lempikaupunkini
 

Pariisi, tosin New York, Singapore ja Berliini antavat kovan vastuksen.

Tässä oli minun 10 matkakuvaa ja mukaan haluaisin haastaa

Katinkan Haavenna hyvä kuva -blogista
Campasimpukan Campasimpukka -blogista
Sadun Kukkapilli -blogista
iDiS & iNTeRiÖÖRi -bloggaajan
Tuulian Tuulian Tarinat -blogista
Andalusianan Andalusian auringossa -blogista
Susannan Life in London -blogista
Merjan Aikuisen naisen buduaari -blogista
Tuitiinan (olen) ihan pihalla -blogista
Rouva Kivitikan Rouva Kivitikka -blogista
Vihreätniityt Elämää Vihreällä Saarella -blogista

Eli näin tulee haatettua 11 bloggaajaa, joilla on alle 1000 lukijaa, kuten postauksen haasteen jatko oli. Haasteeseen vastaaminenhan on ihan vapaaehtoista.

Tarkemmat ohjeet tähän haasteeseen ovat suoraan Jorney Diarystä.
Ohjeet haasteeseen: 1.  Haasteeseen saa tarttua kuka vaan, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Journey Diary -matkablogin (linkki tähän postaukseen). 2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta saadaan koottua haastepostaukset yhteen linkiksi/vinkiksi 3. Halutessasi voit haastaa useamman bloggaajan 4. Haasteeseen saa (ja pitää) osallistua aivan vapaasti, ei tarvitse jäädä odottelemaan, että joku sut haastaisi :p

Hauskaa oli käydä katselemassa niiden bloggaajien kuvia, jotka olivat vastanneet haasteeseen ja linkittäneet postauksen Journey Diary -matkablogin komennteihin. Käykääpä katsomassa. Sieltä löytyi monta mielenkiintoista kohdetta tuleviin matkoihin. Ihanaa ja kuvauksellista kesää kaikille.

12 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta haasteesta! Mutta onkohan minulla sopivia kuvia kaikkiin kategorioihin... No, täytyy katsella, jos vaikka löytyisi. Sinä olitkin löytänyt hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Kyllä varmasti sinulta löytyy kuvia :).

      Poista
  2. Kiitokset haasteesta =). Pitääkin alkaa penkoa matkakuvia =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Katinka. Mielenkiinnolla odotan kuviasi :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, tältä reussulta tulee varmaan hyvin materiaalia😃 j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Campasimpukka. Kiva nähdä matkakuviasi :).

      Poista
  4. Mahtavia kuvia, tykkään niin katsella ja lukea reissuistasi!
    Vaikka mekin jonkun verran reissaamme, niin olen super huono haasteissa. Toivottavasti et pahastu, jos skippaan tämän. Nautin kuvista ja paikoista sinun blogisi kautta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Kivitikka :). En pahastu, koska musta haasteisiin vastaaminen on AINA vapaaehtoista.

      Poista
  5. Voi hyvänen aika, kiitos kovasti haasteesta, on kyllä aika paha :) Täytyypä sukellella kuva-arkistoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :). No tässähän ei ole mitään aikarajaa, joten hauskaa kuvien selaamista :)

      Poista