lauantai 5. syyskuuta 2015

Haastettuna

Sain jokin aika sitten Sannalta Hetkiä Houstonista ja Muilta mailta -blogista haasteen.



Tietoa haasteesta ja säännöt:
Tämän haasteen tai kiertokirjeen tavoitteena on löytää uusia blogeja ja tutustua näiden blogien kirjoittajiin pienen haastattelun avulla. Liebster Award kulkee bloggaajalta toiselle bloggaajalle, ja toivottavasti sekä bloggaajat että lukijat löytävät sen avulla uusia mielenkiintoisia blogeja lukulistalleen. 
Haasteen saajan tulee vastata hänelle esitettyihin 11 kysymykseen ja sitten antaa palkinto eteenpäin valitsemilleen bloggareille ja esittää heille uudet 11 kysymystä. Blogien pitäisi olla sellaisia, joissa on alle 200 seuraajaa, koska tarkoitus on esitellä uusia ja tuoreita blogeja. 

Ja säännöthän ovat siis seuraavat:
1) Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.   


1. Miten keksit blogillesi nimen?
Ensi ajattelin Tähtianista, mutta se oli jo varattu enkä oikein osannut siirtyä mausteista pois, koska ensin ajattelin, että blogini keskittyisi ruokaan, mutta eihän siinä niin käynytkään. Enemmän olen keskittynyt valokuviin, joita on myös tässä kysymysten välissä. Kuvat eivät mitenkään liity kysymyksiin, mutta olen niitä joskus suunnitellut blogiin, kun niihin on laitettu "omistus".


2. Lempipuuhasi vapaa-aikana?
Luen mielelläni kirjoja. Minulta on jäänyt Liza Marklundin kirjat aiemmin lukematta, joten nyt olen lueskellut niitä.

3. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
Liza Marklundin Prime Time on viimeisin kirja, jonka olen lukenut.

4. Montako kertaa olet muuttanut?
Jos oikein osasin laskea,myös lapsuuden muutot mukaan lukien, niin 12 kertaa. Aikuisena viisi kertaa.

5. Lempijuomasi?
Riippuu tilanteesta. Normaalisti vesi, mutta jos on syytä juhlaan niin sampanja.

6. Mitä syöt aamupalaksi?
Se vaihtelee, joskus puuroa, joskus jougurtia, joskus keitettyä tai paistettua kananmunaa, joskus hedelmäsmoothie. Joka päivä lasi tuoremehua,  mutta ei ihan joka päivä kahvia.

7. Taito, jonka haluaisit osata?
Kitaransoitto. Olen aina haaveillut, että osaisin soittaa kitaraa. Joskus olen soittanut nokkahuilua, mutta nuotit ovat vuosien saatossa unohtuneet.

8. Mitä ostit viimeksi?
Eilen tankkasin auton bensatankin täyteen, eikös sekin ole ostos?

9. Suklaa vai salmiakki?
Molempi parempi :)

10. Missä matkustit viimeksi?
Jos ihan ulkomaita miettii, niin Singapore keväällä, mutta jos kotimaakin lasketaan, niin kesälomalla kävin Hirvensalmella.

11. Mitkä 3 asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Jos on vain esineitä, niin patterilla toimivan led-lampun, pattereita ja paksun sudokukirjan.


Nyt sitten pitäisi haastaa joku bloggaaja mukaan, mutta koska olen jo useamman kerran haastanut ne bloggaajat, joita luen, niin jätän haasteet tällä kertaa väliin. Olen pahoillani, että haaste ei tällä kertaa jatku.

Rauhallista viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mukavia vastauksia ja kauniita kuvia. Aurinkoista pyhäpäivää. ♥

    VastaaPoista
  2. Mukava lukea vastauksiasi ja katsella hauskoja kuvia! Hyvää syksyä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja :). Hyvää syksyä sinullekin.

      Poista